Säämingin sotahevoset

Säämingin sotahevoset

 

Suomenhevoset muodostivat merkittävän osan maamme raivauksessa,sodissa ja jälleen rakentamisessa. Suomenhevonen oli ihanteellinen sotahevosiksi. Saamingin hevoset olivat tottuneet maa-ja metsätalouden raskaisiin vetotehtäviin. Ne olivat kevyt rakenteisia, ahkeria,säyseitä,rehellisiä,voimakkaita,sopeutuvia ja isännälleen kaikkensa antavia. Ne veivät talvisin jäätä myöten voita Pietariin. Paluulastina oli erilaisia hyödykkeitä. Huonolla hevosella ei ollut asiaa näille raskaille matkoille.

Hevosten pakko-ottoon puolustusvoimia varten oli varustauduttu edellisistä kahakoista oppien erittäin hyvin. Joka kunnassa oli hevosottolautakunta ja toimeenpanijana hevosottomies,joka talo talolta kävi merkitsemässä sopivat sotahevoset. Oriita,sairaita, tiineitä eikä myöskään kantakirjahevosia ei otettu. Talon ainoaa hevosta ei myöskään vaadittu. Isäni, Ferdinand Mikkonen toimi Saamingin hevosottomiehenä ja kiersi kaikki talot. Hän oli myös kunnallislautakunnan esimiehenä maallikko kunnanjohtaja) vuodesta -39 aina vuoteen -49 saakka. Hän oli minun syntyessä-42 jo 54-vuotias,joten sotaan ei kutsuttu.

Tämän kirjoituksen laadinnassa on ollut hyvänä apuna naapurini,pian 90-vuotias Jaakko Niskanen. Hän muistaa kristallin kirkkaasti vanhatkin asiat. Kiitos hänelle!

Mikkosen talon kookas "Pekka"-ruuna sai käskyn talvisotaan.Siitä oli tehty hevoskortti,mihin oli merkitty omistaja ja osoite.Haavoittumiset ja hoidot.Joskus sijoitusyksikkö piti yhteyttä kotiin ja sieltä vastaavasti lähettiin pieniä paketteja Pekalle,leipää tms maistuvaa.

Pekka selvisi sodasta elossa,haavoittumatta ja psyykkisestikin ehyenä. Ruoat olivat heikot niin sotamiehillä kuin hevosilla. Sitä iänikuista seluloosa-apetta oli päivästä toiseen. Hoitajia piti varoittaa liiallisesta sukimisesta,ettei tule pahvi vastaan. Kohtaloksi muodostui puiden kaluaminen. Niistä sai toukan matoja,jotka kalusivat sisuskaluja, aiheuttivat laihtumista ja näivettymistä. Pekka pääsi talvisodasta vasta kesän alussa, muut hevoset ehtivät jo kevättöihin. Saamingin kunnan talon puomista Mikko-veljeni meni hevosta hakemaan.Ensimmäinen tehtävä oli mennä Haapavirrasta juomaan.Jano oli hirveä.Sitten ratsain kotia kohti Kallislahteen. Naapurin,Niskasen kohdalla, kodin jo näkyessä mäen päällä tuli ensimmäinen hörhötys. Sama toistui pitempänä kotitallin edessä.

Hiljaisina puhteina Pekka muisteli kokemiaan appeen äärellä. Koko sota tuntui aivan hullulta. Olihan se metsätöissä tottunut kaatuvien puiden ryskeeseen,siksi sillä oli ja pysyi hyvät hermot tykistökeskityksissä. Työhän oli ammusten ja muiden sotakoneiden ynnä huollon tehtävät rintamalle ja sieltä sodan tuotteita takaisin, kuolleita,haavoittuneita. Koko armeijan lähiliikenne oli hevosten varassa. Kerran sattui hassu tapaus, Pekka muisteli.   Tuli keskitys lähelle ja hevosmies säikähti ja putosi hankeen. Osasinhan minä,kokenut Pekka, yksinkin kiertää tutut kolme huoltopaikaa,viedä ruat ja tavarat yksikköön. Ajomies saapui hetken kuluttua nolona. Toisen kerran ei ollut ketään laittaa haavoittuneen mukaan etulinjasta. Sitoivat potilaan selkääni ja antoivat suunnan ja hyvin osasin yksikööni ilman ohjastusta.

Olihan siellä niitä sotahevosia muualtakin.Monet kuolivat,monet haavoittuivat. Hevosten sotasairaalat olivat hyvin järjestetty. Hoito oli hyvää. Sekin vielä ihmetytti,ettei Pohjanmaan hevosilla ollut mäkivöitä. Eihän niillä ollut mäkiäkään.Niistä metallilängistä en pitänyt yhtään.Ne tekivät painumia ja hankauksia. Joskus piti vetää pelkillä silavaljailla.Mutta se toukka oli ikävä. Vei voimia ja laihdutti päivästä päivään. Syksyllä Pekka nukkui pois.

Jatkosodassa ei ollut Paunolan hevosia. Kunnan kokouksiin isä osti nopsajalan, Liisan.Taloon sijoitetut inkeriläiset  vangit,jotka elivät kuin talon asukkaat,yhdessä syötiin ja töitä tehtiin,pitivät kunnia-asiana,että Liisa oli valjastettu ja oven edessä,jos isällä oli kaupunkipäivä.

Sitten tulivat Pirkko,hyvä työhevonen ja hänen varsansa Lirppa,nopsajalka myös.Kun taloon tuli miniäehdokas Pirkko, oli näiden kahden esittely hiukan hankalaa. Yhteistä heille oli se,että molemmat pistivät päänsä kainalooni,mutta tamma -Pirkko myös hiukan hörhötti ja henkäili syvää,toinen Pirkko piti pitempään eikä hörhöttänyt.Liitto siitä tuli.

Paunolanmäellä 30.7.2018  Sääminkiseuran hallituksen jäsen Veikko Mikkonen